SMARTMENU TARINA.

Sähköisen ruokalistan tarina juontaa vuoteen 2011. Tuolloin erään ammattkorkeakoulun tutkimus- ja kehitysyksikkö toteutti testin ravintolan digitaalisella tablet -menulla ja tarjoilijaroboteilla. Perustajamme Antti ajatteli, että robotit ovat vielä hieman liian aikaista, mutta tableteilla tilaaminen on varmasti jotain, mitä ravintolat ja asiakkaat haluavat. Hän osti oikeudet tuohon tablet ohjelmistoon ja niin liiketoiminta alkoi 2012.

Vaan eipä ollut Antti oikeassa. Aika ei ollut kypsä vielä 2012. Eikä vielä tulevinakaan vuosina. Ravintoloiden asiakkaat kokivat tabletit liian uutuuden viehättävinä ja ruuan tilaaminen meni leikiksi. Asiakkaita oli vain muutama ja tekniikka alkoi olla auttamattomasti vanhanaikaista vuonna 2018.

Maailma digitalisoitui kovaa vauhtia ja vihdoin ravintolatoimialalle alkoi tulla erilaisia digitaalisia ratkaisuja ja alustoja. Nyt oli aika panostaa uudelleen. Mukaan tuli uutta osaamista ja teknisiä resursseja. Teimme runsaaasti asiakaskyselyjä haastattelimme lukuisia ravintolaesimiehiä. Tältä pohjalta Smartmenu rakennettiin aivan täysin uusiksi, kun ymmärsimme paremmin, mitä ravintolat tarvitsevat ja millaisia järjestelmiä esimiehet haluavat käyttää.

Ravintoloiden tarpeet olivat monipuolisia. Lounaslistojen julkaiseminen helposti digitaaliseen muotoon oli yksi suuri ongelma. Toiset tuskailivat take away ruuan myymisen kalliiden palvelumaksujen kanssa. Jotkut halusivat myydä lounaan hävikkiruokaa suljetussa kiinteistössä työskenteleville. A la carte puolella ongelma oli sähköisen ruokalistan puute ja kalliit, monimutkaiset pöytävarausjärjestelmät.

Nyt Smartmenu on yritys, joka tarjoaa kaikki ravintolan tarvitsemat digitaaliset ratkaisut. Koska olemme reiluja, emme halunneet viedä sitä makoisinta siivua ravintolan liikevaihdosta, vaan pidimme hinnoittelun maltillisena, kiinteänä kuukausihintana. Ja teemme toki myös räätälöityjä ratkaisuja.

Soitahan meille, kerromme lisää!

Smartmenu on ravintolan digitaalinen myyntikanava. Se toimii pilvessä ja taustajärjestelmään, joka on esimiesten käytössä, voidaan kirjautua mistä päin maailmaa tahansa, millaisella laitteella tahansa.

Asiakkaat käyttävät ravintolatuotteiden tilaamiseen, leimakorttien leimaamiseen, lounaslistojen selaamiseen, ravintoloiden selaamiseen ja pöytien varaamiseen omaa älypuhelintaan.

Ravintolan ei tarvitse teettää omaa kallista sovellustaan, eikä asiakkaiden tarvitse ladata omaa appia jokaiselle ravintolalle. Ravintolan oma tilausnäkymä on erittäin helppo muokata ravintolan brandin mukaiseksi, lisäämällä kuvia ja logo, sekä asettamalla sopivat väriteemat.

Ei ole järkevää, että jokaisella ravintolalla on oma natiiviaplikaatio. Eihän kukaan kuluttaja halua asentaa puhelimeensa kymmeniä ravintolasovelluksia, muistikin loppuu. Meidän PWA (=progressive web application) ei vaadi laataamista ja asentamista, vaan siihen pääsee selaimella. Sieltä löydät myös yhä useamman ravintolan tilauskanavat. 

Alustatalous on julmaa bisnestä. On take away alustoja, sekä pöytävarausalustoja ja ne kaikki haluavat samaa: he haluvat vahvan brandin itselleen ja he haluavat ison siivun tuotoista itselleen. Me ajatteleme eri tavalla: tehdään ravintoloille parempi järjestelmä, jossa on kaikki tarvittava ja kohtuullinen kiinteä kuukausiveloitus. Hintamme on 95€/kk perusversio ja kun kaikki moduulit ovat käytössä, on hinta maksimissaan 220€. Soita ja kysy lisää. Jos ostokset maksetaan Smartmenussa, mikä on helpointa, peritään niistä maksunvälittäjien transaktiomaksut kauttamme.

Ei tarvitse. Yritykselläsi on varmaankin tietokone tai tablet. Niillä voit käyttää taustajärjestelmää. Asiakkaat taas käyttävät omia älypuhelimiaan sähköisten ruokalistojen selaamiseen, tilaamiseen ja maksamiseen. Voitte hankkia kassalle ja keittiöön ylimääräisen tabletin, jolla tilauksia voi seurata.

Smartmenu järjestelmän käyttö veloitetaan kiinteällä kuukausihinnalla, eikä hinta nouse, vaikka asiakastapahtumia olisi miten paljon tahansa. Jos kuitenkin halutaan, että asiakkaat myös maksavat ostoksensa jo Smartmenulla tilatessaan, joudumme veloittamaan maksunvälittäjien transaktiomaksut ravintolalta, kuten ravintola muutoinkin maksaisi korttia tai muita maksunvälittäjiä käyttäessään. 

KUINKA SMARTMENU AUTTAA LIIKETOIMINTAA.

Smartmenu ei vähennä asiakkaan ja asiakaspalvelijan välistä vuorovaikutusta, päinvastoin, sillä henkiökunnalla on paljon paremmin aikaa huomioida asiakkaansa. Ravintolan palvelut ovat huomattavasti helpommin ja laajemmin tavoitettavissa, sillä myynti on aina auki, mistä tahansa.

LISÄÄ ASIAKKAITA

Yksi sovellus - kaikki ravintolat. Ravintolatuotteet ovat esillä näyttävästi, nopeassa ja tyylikkäässä sovelluksessa

LISÄÄ MYYNTIÄ

Sama Smartenu sovellus toimii kaikissa ravintoloissa, jotka käyttävät järjestelmää. Meidän maksuton Emenu.fi -portaalimme heittää asiakkaita sisään.

Ota yhteyttä

VÄHEMMÄN TYÖTÄ

Tuotteiden, lounaslistojen ja hävikkiruuan lisääminen sekä päivittäminen on todella nopeaa.

HELPPO HALLINTA

Sähköinen tilausprosessi ei vaadi tarjoilijan tai kassan läsnäoloa. Asiakas saa aina heti palvelua.

Contact Us

ILAHDUTTAA

20-44 vuotiaat ovat tottuneet käyttämään älypuhelintaan ostamiseen. He haluavat sitä mahdollisuutta myös ravintolapalveluilta.

PAREMPI ASIAKASKOKEMUS

Ostokokemus alkaa jo ravintolan löydettävydestä sekä palvelun saavutettavuudesta. Kun ravintolalla on digitaalinen myyntikanava, on se askeleen edellä. 

Contact Us

YKSINKERTAISEN JÄRKEVÄÄ.

Tuntuuko vaikealta päivittää joka päivä lounaslistat palvelimelle, tulostaa ja ottaa siitä kuva Instaan jne.?

Viekö aikaa vastailla puhelimeen lounashävikin kyselijöille tai pöytövarauksien haluajille?

Pitääkö teidän tyrkyttää pahvisia leimakortteja ja lisäillä niihin leimoja ostettujen lounaiden mukaan? Ettekä silti tiedä, kuka söi ja mitä ja kuinka heihin saisi yhteyden?

0%
Palvelun Uptime
0%
6-12% lisää myyntiä
0%
Jopa 15% Säästynyt työaika

TIIMI.

Me olemme ravintola-alan ammattilaisia ja ohjemistokehittäjiä. Meitä yhdistää halu tuottaa ravintoloille apuvälineitä, jotka oikeasti tekevät töitä ja haukkuvat hintansa. Emme halua, että ravintola jää maksuloukkuun itseään vahvemmalle.

Lupaamme, että meidän asiakkaamme ovat tyytyväisiä.

MATTI PANTZAR
MATTI PANTZARMyyntipäällikkö
Matti on työskennellyt vuosia eri ravintoloiden ja hotellien esimiestehtävissä, sekä ravintolatukkujen B to B -myynnissä. Hän tuntee ravintoloiden tarpeet ja on oikeasti hauska mies.
+358 45 108 1048 matti.pantzar@smartmenu.fi
PAULI AUTTO
PAULI AUTTOCOO
Pauli vastaa meillä markkinoinnista ja tuotekehityksen organisoinnista. Myös hänen työhistoriaan kuuluu ravintolaesimiehenä työskentely.
+358 400 374 447 pauli.autto@smartmenu.fi
ANTTI AUNO
ANTTI AUNOCEO
Antti on yrityksen perustaja ja pitkän linjan ammattijohtaja sekä sarjayrittäjä. Hän hoitaa yhteistyökuviot ja pitää jalat kuivina.
+358 50 359 8873 antti.auno@smartmenu.fi

ME TUNNEMME
RAVINTOLALIIKETOIMINNAN.

TILAA PALVELU